lauantai 15. elokuuta 2015

Voihan arkajalka

Koivumäen kilpailuiden jälkeen Heppu palautteli kävelytyksen ja hieronnan merkeissä. Tällä kertaa se oli ollut normaalia parempi lanneselästään, eikä muutenkaan ollut löytynyt mitään pahoja jumeja tai muuta kummallista. Hierojan terveiset olivatkin, että Hepun lihaskunnossa näkyy sekä Hepun kunnon että omien ratsastustaitojeni kehitys selvästi. Oikeaan suuntaan siis ollaan menossa, se on aina kiva kuulla!

Torstaina menin selkään ja tein kevyen ratsastuksen; keventelyä ja rentoa laukkaa eteen-alas, loivia väistöjä sekä pitkiä taivutuksia. H tuntui vähän jähmeältä hieronnan jäljiltä, mutta vertyi loppua kohden.

Perjantaina sillä olikin sitten kengitys, jonka jälkeen se alkoi arkoa jalkojaan niin, ettei treenejen jatkamisesta taida vielä tällä viikolla tulla mitään. Hepulle laitetaan nyt pohjalliset etujalkoihin, jotta arkominen loppuisi. Pidetään siis peukut pystyssä, että arkajalkailu menisi nopeasti ohi.


29.-30.8. meillä on tiedossa reissu Iisalmelle Junioricupin finaaliin, joten toivottavasti arkominen saadaan pian hoidettua, että päästään valmistautumaan kilpailuihin hyvissä ajoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti