sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Tervetuloa, Sir Deluxe!

Perjantaina haimme uuden tulokkaan kotiin Orimattilasta. "Elvis" on -09 syntynyt FWB-ruuna, joka on kilpaillut nuorten hevosten luokkia. Sen kanssa olisi tarkoitus kilpailla alkuun junioriluokissa, ja niiden jälkeen toivottavasti pidemmälläkin. Askartelen Elviksellekin oman esittelysivun, kunhan ensin saan houkuteltua jonkun ottamaan siitä vähän parempia kuvia, nämä tähän mennessä nähdyt kännykkäräpsyt eivät ihan tee oikeutta sille. :)


Arki on lähtenyt sujumaan kivasti. Olen ehtinyt nyt kaksi kertaa ratsastamaan Elvistä täällä, edellisessä kodissa kävin kahden koeratsastuskerran lisäksi muutamaan kertaan sitä ratsastamassa. Siitä oli paljon hyötyä, ehdin jo vähän opetella sen nappuloita ja sain paljon hyviä vinkkejä sen edelliseltä ratsastajalta, joten nyt Elvikselle uudessa ja ihmeellisessä ympäristössä on helpompi lähteä sitä ratsastamaan.


Hepullekin uuden kaverin saapuminen tarkoitti pieniä muutoksia, sillä se sai myös muuttaa tallista ulkokarsinaan. Molemmat näyttäisivät viihtyvän niissä hyvin, luukut ovat kovassa käytössä, kun molemmat seuraavat pihan tapahtumia.

Hepulla oli tänään ohjelmassa puomijumppaa.

Tämä postaus oli vähän lyhkäinen sillisalaatti, puuhakas viikonloppu ja lähestyvä koeviikko hidastavat ajatusta.. Kirjoittelen alkuviikosta sitten tarkempia treenikuulumisia molempien hevosten osalta. Torstaina meillä on Elviksen kanssa ohjelmassa ensimmäinen Riitan valmennus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti