tiistai 17. tammikuuta 2017

Pikaiset kuulumiset

Viime postauksesta onkin taas jo vierähtänyt tovi, mutta mitään mullistavaa ei tällä välin ole tapahtunut. Elviksen kanssa treenejen teemana on ollut pääasiassa edelleen perustyöskentely ja askellajien parantaminen. Erityisesti ravin kanssa on tehty paljon töitä, sillä Elviksellä on luonnostaan iso liike, jota se ei aina ihan hallitse. Tällä hetkellä tavoitteena olisi siis löytää hiukan pienemmät ja sähäkämmät askeleet sen sijaan, että Elvis muistuttaa koipiaan ojentelevaa hämähäkkiä. 

Yleisesti on menty jo paljon eteenpäin, Elviksen tasapaino on parantunut hurjasti ja se jaksaa jo paljon paremmin koota itseään. Juuri eilen katselin sitä käytävällä ja totesin, että se on saanut jo enemmän lihasta kroppaansa. Silti edelleen on paljon työtä tehtävänä ja fileitä kasvatettavana! Maajoukkueleireillä olemme ratsastaneet joukkue- ja henkilökohtaista ohjelmaa, ja huomaa, että tehtävien ratsastaminen on sata kertaa helpompaa verrattuna edelliseen kauteen.


Lähipäivinä täytyisi myös piirrellä kür-ohjelmaa paperille, sillä sen kanssa tulee muuten jo kiire. Olen jo pyöritellyt muutamia ideoita mielessäni, mutta nähtäväksi jää, onnistuuko niiden toteutus. Tällekin kaudelle tarkoituksena olisi tehdä melko simppeli ohjelma. Nyt voin jo kuitenkin alkaa keskittyä pelkästään niihin liikkeisiin joista saa pisteitä, viime küriin piti vielä piirtää "pelastusrenkaita" volttien ja isojen teiden muodossa siltä varalta, että tulisi joku hässäkkätilanne. Kürin tekemisestä ajattelin kirjoittaa erillisen postauksen myöhemmin, kun saan sitä tehtyä eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti