maanantai 12. kesäkuuta 2017

Ei ollut meidän viikonloppu SM-kilpailuissa

Viime postausta kirjoittaessa odotin SM-kilpailuja luottavaisin mielin. Meillä oli ihan realistinen tavoitekin; päästä samaan tai piirun verran parempaan tulokseen kuin viimeksi. Viime vuonnahan olimme lopputuloksissa seitsemänsiä, mikä oli yllätys niin itselleni kuin taustajoukoillekin, sillä yhteistyötä Elviksen kanssa oli tuolloin takana se kutakuinkin neljä kuukautta. Luottavainen mieli ja ahkera treenaaminen eivät kuitenkaan tällä kertaa auttaneet.

Saavuimme Ypäjälle torstaina eli ensimmäistä osakilpailua edeltävänä päivänä. Ensin näytin Elviksen vet checkissä, joka sujui viime vuoden tapaan villisti ja vauhdikkaasti vesisateessa. Jos jotain hyvää Elviksen hölmöilyssä, niin jonottaa ei tarvitse, sillä riekkupetteri yleensä halutaan nopeasti pois muita hämmentämästä.. Vet checkin jälkeen kaavin itsestäni Elviksen roiskimat mutavellit pois ja suuntasimme takaisin sateeseen tekemään Riitan kanssa viimeistelytreenit. Elvis ei ollut kaikkein helpoimmalla tuulella, mutta sisulla ja pitkällä pinnalla sain sen lopulta toimimaan siihen suuntaan, mitä halusimme.

Perjantaina ratsastettiin ensimmäinen osakilpailu ohjelmana junioreiden joukkueohjelma ja sääkin oli onneksi siihen mennessä parantunut. Riitta oli apunani verryttelyssä. Aluksi tuntui ihan mielettömän vaikealta saada jalat kiinni kylkiin ja kontakti Elvikseen. Se oli koko ajan vähän jännittynyt ja ei päästänyt istumaan ympärilleen ollenkaan. Olimme kuitenkin varanneet verryttelyyn sopivasti aikaa, joten ehdin saada palikat järjestykseen ennen radalle menoa.

Radalle mennessä olikin tosi hyvä tunne, joka katosi taka-alalle, kun Elvis ensi töikseen aitojen sisäpuolelle päästyämme alkoi ehdotella erilaisia pysähdyksiä ja käännöksiä. Lähtömerkkiä odotellessa sain kuitenkin hyvästä tunteesta takaisin kiinni. Radan aloitettuani Elvis palasi jännä-moodiinsa säikkymään yleisöä, joka sitten johti venkoiluun ja laukkailuun vähän siellä täällä. Hetkittäin sain aina metsästettyä hyvän fiiliksen takaisin, mutta silti "too many mistakes", kuten eräs tuomareista hyvin kiteytti. Prosentteja yhteensä 59,351 ja täytyy sanoa, että otti aika rankasti päähän radan jälkeen. Kaikki ainekset olivat kasassa, mutta sitten homma kaatui yleisön pelkäämiseen. Siihen kuitenkin olin tyytyväinen, että sain radan tehtyä loppuun asti sekä estettyä pahimmat pomput ja loikat.

Tietenkään emme sillä tuloksella päässeet SM-finaaliin, joten lauantain lohdutusluokan ratsastin ajatuksella, että vähintään puolet edellispäivän virheistä piti saada pois. Niinpä siis perjantain jälkeen oli vain sisuunnuttuva miljoonannen kerran yhteiselomme aikana ja yritettävä ratsastaa vielä paremmin kuin perjantaina. Verryttelyssä Elvis kulki kuin eri hevonen, jännitys oli poissa ja se oli kanssani eikä haahuillut omiaan.

Ohjelmana oli junioreiden esiohjelma. Rata oli parempi kuin perjantaina, vaikka yksi munaus siihenkin mahtui, kun Elvis kolhaisi jalkaansa aitaan jäätyään hetkeksi kyseenalaistamaan apujani voltilla. Siitä se otti sen verran nokkiinsa, että laukkasi herne nenässään volttia seuraavan raviavon. Sen jälkeen pääsimme taas yhteisymmärrykseen, eikä muita tilanteita päässyt syntymään. Sillä esityksellä saimme 63,824% ja samalla täyttyi kevyesti tavoite virheiden puolittamisesta. Siitä huolimatta jäi kaivelemaan, että Elvis onnistui osumaan aitaan, mutta toisaalta tein parhaani enkä vain saanut sitä siinä hetkessä kuuntelemaan itseäni.


Koko reissusta jäi vähän kökkö maku, mutta tätähän se on, kun elävien olentojen kanssa urheillaan. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Itsensä syyttäminen ja ruoskiminen ei oikeastaan johda mihinkään, mutta pitää myöntää, että olen aika monta kertaa kilpailuiden jälkeen yllättänyt itseni harrastamasta sitä. Täytynee kuitenkin yrittää olla tyytyväinen parannuksesta, jonka lauantaina teimme, ja uskoa, että kova työ vielä jossain kohtaa kantaa hedelmää. Ehkä ensi vuonna, ehkä viiden vuoden päästä, mutta kyllä se sieltä kai joskus vielä tulee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti